Oma ”ginger ale” ja inkiväärishotti

Olen melkoinen inkiväärifani. Laitan sitä etenkin itämaisiin ruokiin, mutta myös smoothiesiin, teehen, ja voisinpa laittaa vaikka simaankin. Talvisin teen usein inkiväärishottia, sillä lähtee päivä hyvin käytiin.

Nyt päätin kokeilla tehdä jotain kivaa kesäjuomaa inkivääristä. Sellaista, jota on ihana nautiskella puutarhatöiden lomassa. Hyvää tuli! Tästä ajattelin rakentaa myös jonkun ihanan kesädrinkin, kuten tuota omaa ”ginger alea” pohjalle ja sekaan vaikka mustikkamehua ja mustikkavichyä. Mutta niitäpä aineksia ei vielä ole, joten testi on vasta ajatuksen asteella.

Ginger

 

”Ginger ale”

Iso tuore inkivääri
1 – 1,5 l vettä
Muscavado-sokeria (voi laittaa hyvin myös ruokosokeria, siirappia tai ihan tavallista sokeria, jos haluaa miedomman makuista)
Lime- ja sitruunamehua

Pilko inkivääri kattilaan (ei tarvitse kuoria). Kaada vesi kattilaan ja kiehauta. Anna maustua kannen alla jonkin aikaa, tyyliin 30 minuuttia. Sekoita joukkoon sokeri. Muscavado-sokerista tulee todella voimakas maku. Jos haluat miedomman maun, käytä miedompia sokereita. Lorauta sekaan lime- ja sitruunamehua tuomaan raikkautta. Kaada ”ginger ale” siivilän läpi pulloon, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Liemi on tiiviste, eli kun teet juomia, niin laimenna vedellä. Nauti jääpalojen kanssa kuumana kesäpäivänä.

Inkiväärishotti

Iso tuore inkivääri
1 l vettä
Halutessasi sokeria tai hunajaa
Sitruunamehua

Pilko inkivääri kattilaan (ei tarvitse kuoria). Kaada vesi kattilaan ja kiehauta. Anna maustua kannen alla jonkin aikaa, tyyliin 30 minuuttia. Sekoita joukkoon sokeri tai hunaja. Lorauta sekaan reippaasti sitruunamehua. Kaada inkiväärishotti siivilän läpi pulloon, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Nauti shotteina aamuisin, saa päivän hyvin käyntiin. Monet käyttävät tätä talvisin flunssan torjuntaan.

4 kommenttia artikkeliin ”Oma ”ginger ale” ja inkiväärishotti

  1. Suosittelen! Se ”ginger ale” toimi mahtavasti mustikkavichyn kanssa moctailina. 😀

  2. Tuli kyllä mukavan raikasta juomaa! Tein ruokosokerilla ja lopputulos oli hyvin vaalea verrattuna tuohon sinun tummaan juomaan.

  3. Kiva kuulla! Tuo muscavadolla oli aika tuhdin makuista, varmaan parempaa just noin 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s