Skip to content

Maapallon toisella puolen

marraskuu 16, 2013

Jouluhan se sieltä alkaa lähestyä. Jouluverhot on jo ripustettu ja kai sitä voi pian alkaa laitella muutakin. Ulkovalot ovat tuoneet ihanaa piristystä illan märkään pimeyteen.

Mies on keksinyt mielestään hyvän selityksen sille, että tulee pimeä. Aina kun alkaa iltaisin, tai nykyään kai jo iltapäivisin, hämärtää, käydään sama keskustelu. ”Katso, aurinko menee nukkumaan.” Yhtenä päivänä ajelimme kotiin ja alkoi taas hämärtää.”Aurinko menee nukkumaan”, Mies sanoi. Johon ihana pieni Tyttö toteaa ”Ikkä, aurinko ei mene nukkumaan, vaan se menee maapallon toiselle puolen”. Sanopa siihen sitten enää mitään.

Piiloleikissä on kuitenkin vielä se vaihe, että riittää kunb itse ei näe, eli pää on piilossa.

Piiloleikissä on kuitenkin vielä se vaihe, että riittää kun itse ei näe, eli että vain pää on piilossa.

Meillä on täällä jouluverhojen lisäksi laitettu vähän huonejärjestyksiä uusiksi. Olen jo pidempään haaveillut, että saliin tulisi sohva nojatuolien sijaan, mutta ongelmana oli, että mihin ne nojatuolit tunkisin. Nyt niille on löytynyt paikka ja alkaa hirmuinen sohvan metsästys.

2 kommenttia leave one →
  1. Johanna permalink
    joulukuu 23, 2013 8.10

    Jouluinen tervehdys myös täältä maapallon toiselta puolen.. Toivottavasti myös paperinen joulutervehdys löysi perille!❤

  2. Kirsikka permalink*
    toukokuu 3, 2014 16.30

    Moi muru! Tuli perille, toivottavasti löysi kortti myös sinne. Vastaus tulee vähän myöhässä:D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: