Skip to content

Perinteitä

lokakuu 28, 2012

Taas se on täällä, vaalipäivä. Olen tainnut ennenkin kirjoittaa näistä vaalipäivän perinteistämme. Kai niitä nyt voi jo sanoa perinteiksi. Aamulla äänestämään, sitten ulkoilemaan, sen jälkeen kaakaolle tai, kuten tänään, syömään. Ja illalla vaalijännitystä: hyvää ruokaa ja vaalivalvojaiset. Järjestän kavereille ja lähisuvulle vaaliskaban, jossa saa veikata järjestystä ja kannatusprosentteja. Osallistujia on yli kymmenen, tänäänkin. Ei voi mitään, rakastan perinteitä. Varsinkin kun niitä voi luoda itse. Siksi varmaan joulukin on niin tärkeä, kun siinä on se jatkuvuus.

Samalla lailla aiomme luoda isänpäivä- ja äitienpäiväperinteet, pääsiäinen alkaa olla jo vakio. Perinteet tuntuvat ihanilta myös vappuna, juhannuksena…

Olen perinneihminen, näemmä. Entäs te?

4 kommenttia leave one →
  1. Tiina permalink
    lokakuu 29, 2012 11.38

    Perinteet ovat valtavan tärkeitä ihmisen kehitykselle. Sitä kautta vahvistuvat juuret ja nitä on ihana siirtää sukupolvelta toiselle. Meillä perinteet liittyvät ehdottomasti jouluun ja ne mistä ei tingitä ovat uunissa valmistettu vanhan ajan riisipuuro, hautausmaalla käynti kukonlaulun aikaan sekä se, että joulupukki tulee aina silloin, kun on joutunut viemään roskia ulos:) Toinen perinne on korujen siirtyminen tietyssä iässä äidiltä tyttärelle. Sain juuri isoäitini helmet äidiltäni. Ihanaa.

    Aurinkoisia lokakuun viimeisiä päiviä.

  2. Kirsikka permalink*
    lokakuu 29, 2012 20.29

    Tiina, kuulostaa ihanilta perinteiltä:). Jouluperinteitä luodaan meilläkin, muutamia alkaa jo olla (omia siis).🙂

  3. lokakuu 30, 2012 21.32

    Vitsi miten kauniita kuvia!! Perinteet ovat ihania, ainakin ajatuksen tasolla. Mulle tärkeää on joulu siihen liittyvät ja sen aikana toistuvat perinteet, muuten ne jää meillä vain ajatuksen tasolle🙂 Mutta perinteitä olisi ihana luona, varsinkin nyt, kun on oma lapsi. Olisi kiva jättää jälkeensä jotakin mitä lapset jatkavat tai minkä lapset ainakin muistavat❤

  4. Kirsikka permalink*
    marraskuu 3, 2012 11.42

    Onnenhippuja, no juuri noin minäkin ajattelen!😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: