Skip to content

Kesäisiä keittöpuuhia

kesäkuu 28, 2012

Kesä on niin mahtavaa aikaa, ai että. Ja kesäloma on ihanin aika vuodesta mennen tullen, nautin joka sekunnista. Kesäisin puuhaan paljon keittiössä, kun kerrankin on aikaa. Puuhaanhan minä siellä muutenkin paljon, mutta kesäisin erityisen paljon. Parasta on tietenkin saada satoa omasta maasta, laittaa siitä ruokaa ja säilöä. Mutta tällä hetkellä tyydyn torin antimiin, joskin eiköhän loppukesästä saa jo jotakin irti Villa Ainalankin mullista, ainakin salaattia.

Itse tehtyjä mehuja ei voita mikään. Suloisen vaaleanpunainen raparperimehu on oma suosikkini.

Tällä hetkellä keittiön on vallannut tuoreiden paikallisten kasvisten lisäksi vaaleanpunainen ja sininen.

Pyrin hoitamaan varsinkin heviostokset torilta aina kun mahdollista. Se on näitä maalla asumisen plussapuolia, lähiruokaa on tarjolla niin paljon kuin vain haluaa. Kävimme Tytön kanssa taas torilla ostoksilla ja kasvisten, yrttien ja marjojen lisäksi ostin valtavia, melkein ranteenpaksuisia raparpereja. Keitin niistä tuoreraparperimehua, nam!

Keittiöpuuhat ovat minulle kesällä nautinto, eivät rangaistus.

Leivon myös paljon, melkein joka päivä. Eilen tein ohrarieskoja. Makeita leivon vain, kun tulee vieraita, ettei mene ihan possuttamiseksi tämä kesäloma.

Kaapissa tuossa alla on kansiossa eniten käyttämäni leivontareseptit, niin on ohjeet heti käden ulottuvilla, kun inspiraatio iskee.

Ja uudet perunat, siinä yksi kesän ruokavalion peruskivi. Ja mansikat. Ja savukala. Ja kanttarellit!!! Niitä saa taas pian.

Tästä tulikin mieleen, että pakastimet pitäisi sulattaa. Jos huomenna ehtisi.

Keittiössä hääräilee nykyään toinenkin emäntä. Hänellä on uunissa tällä hetkellä muutama duplolego, mitä lienee niistä syntyvän sitten…

Näistä se kesäruoka rakentuu, torista, lähiruoasta, leipomisesta ja säilömisestä. Ja kun tuo kesäkeittiö tuolta valmistuu, niin osa puuhista siirtyy sinne. Onko teillä omia kesäisiä keittiöpuuhia?

10 kommenttia leave one →
  1. Tiina permalink
    kesäkuu 28, 2012 11.56

    Hei Kirsikka!

    On ollut ihanaa lueskella aamukahvin kanssa blogia, johon nyt viime aikoina on tullut koko ajan lisää. Jatka samalla aktiviteetilla loman jälkeenkin:)
    Palataan nyt ensin niihin tuoleihin sieltä Boknäsistä. Päädyitkö niihin? Kuinka valkoinen pöydästä lopulta tuli? Toivottavasti ei sentään täysin peittävä. Jo kertaalleen valkoisen sisustuskauden eläneenä alan kaivata valkoisen eri sävyjä, syvyyksiä sisustukseen. Minusta näin saa huonekaluista ja esineistä parhaan irti.

    Sitten tämä ihana kesäkeittiö. Käytätkö vanhoja ikkunoita/laseja sen rakentamiseen vai uusia? Kaunis siitä kyllä tulee ja siitepölyaikaan vähän lisää ikkunoita pestäväksi:)

    Meidän lähitori Porvoo on minusta mukava, mutta siellä on ehkä hieman hinnoissa Porvoon lisää. Loviisan tori on todella viehättävä. Hämmentävää, että uudet perunat ovat nyt tänäkin kesänä kiven alla. Kylmä ja kosteä kevät ja alkukesä lienee syynä.

    Raparperimehu pulloissa oli todella herkullisen näköistä ja niin kaunista, että tuskin raaskii jääkaappiin edes kätkeä.

    Mukavia kesäpäiviä, vaikka vähän satelee ja mittarissa vain 17 astetta.

    Tiina

  2. kesäkuu 28, 2012 20.57

    Ihanalta näyttää ja kuulostaa! Itse en kovin paljoa välitä keittiössä hääräilystä, mutta kyllä se menee kun on pakko😀 Toivottavasti uusi koti toisi inspistä sinnekin puolelle, kun sitten on enemmän kaappi- ja laskutilaa🙂

  3. kesäkuu 29, 2012 22.29

    Voi kuinka kauniita keittiökuvia. Tuollaisessa paikassa ruoanlaitto ja leipominen tuntuukin nautinnolliselta. Jos joskus saisi itselleenkin unelmakeittiön:)

  4. Koivulan Tyttö permalink
    kesäkuu 30, 2012 21.32

    Oi miten kodikasta! Raparperimehua en ole koskaan tehnyt, mutta tuo sävy! Pakko kokeilla, ihan vaan sisustuksen kannalta jos ei muuten🙂

    Kiva että nurtsi on lähtenyt kasvamaan. Meilläkin kaivinkone on tilattu pihan tekoon, ja nyt vaan odotellaan. Meiltä jäi saunan seinästä iso kasa liuskekiviä yli, aion niistä väkertää jonkinlaisen kiveyksen kesäkeittiölle. Terassit tuli valmiiksi ja aurinkoa on tilattu, että pääsisi niitä öljyämään.

    Kesäloma on tosiaan ihanaa aikaa, kerrankin saa rauhassa tehdä juttuja, joita on ajanpuutteen takia jäänyt tekemättä. Meillä osa lomasta menee muuttoon, mutta toivottavasti jäisi aikaa myös oleilla ja puuhastella.

    Oikein hyvää lomaa ja onnittelut upeasta Villa Ainalasta!

    Ps. kuvia odotellaan siitä itsetehdystä pöydästä🙂

  5. Kirsikka permalink*
    heinäkuu 1, 2012 20.17

    Heippa Tiina!
    Kiva, että vakilukijoita riittää! Saa nähdä, miten sitä syksyllä taas ehtii kirjoitella, mutta niin paljon kun ehtii:D.
    Tuolit on ostettu, eli siis juuri ne, mitkä täällä blogissakin näkyi. Sähläsivät vaan toimituksen kanssa, mutta niiden pitäisi lopultakin tulla kai ensi viikolla. Laitan kuvia, kunhan saadaan ne tänne. Pöytä ei ole peittävän valkoinen, vahalla tuli kauniin kuultava. Laitan kuvia siitäkin, kunhan ne tuolit vaan tulisivat;D.
    Kesäkeittiöön tilataan ihan uudet lasit. Harkitsin vanhoja ikkunoitakin, mutta päädyin uusiin laseihin pähkäilyn jälkeen. Vanhoja ikkunoitakin saisin isältäni, mutten oli vielä päättänyt, mitä niistä tekisin. Ehkä kasvihuoneen tai jotain muuta.
    Loviisan tori on ihana! Olen ottanut tavaksi käydä siellä sadonkorjuuaikaan ja ostanut marjoja ja papuja. Siellä on tosissaan edullista, olen huomannut saman.
    Tänään olikin jo tosi lämmin päivä, oikein hiki valui puutarhahommissa. Ihanaa kesää sinullekin!

  6. Kirsikka permalink*
    heinäkuu 1, 2012 20.18

    Onnenhippuja, joo, tiedän, moni kaveri kanssa kuuluu tohon ”kokkailu on pakkopullaa” -joukkoon. Ymmärrän sen tuskan täysin:). En tiedä mistä ite oon tän keittiörakkauteni perinyt, en äidiltäni ainakaan;).

  7. Kirsikka permalink*
    heinäkuu 1, 2012 20.20

    Mirva, kiitos! Totta turiset, kyllähän sillä tilalla on merkitystä, ihan oikeesti. Saat varmasti! Yleensä ne unelmat pakkaa jollain aikavälillä toteutumaan, toivotaan ainakin:).

  8. Kirsikka permalink*
    heinäkuu 1, 2012 20.25

    Koivulan Tyttö, laitahan kans raparperimehut tulelle, on sitten niin suloisia pulloja nautiskella uudella terassilla:D. Sekaan voi heittää vähän minttuakin, tulee ihanan raikasta.
    Tsemppiä teille kanssa pihan laittoon. Kova homma se kastelu alkuun, mutta kyllä se palkitsee.
    Kiva, kun tilasit sen auringon, tänään se jo porotti oikein kunnolla. Sitä on odoteltu:D.
    Laitan kuvia pöydästä heti, kun saan ne tuolit… Kruunukaluste sähläsi niitten toimituksen kanssa, ja niitä kovasti odotellaan… Sitten tulee perusteellinen kuvasarja pöydästä:D.

  9. heinäkuu 1, 2012 21.19

    Voi että, meidän lapsillakin on sama maku🙂, meiltä löytyy lastenhuoneesta tuo sama leikkikeittiö. Tosin siitä on jo ovet riisuttu ja hanakin on aina joskus irrallaan… Haaveilen kovasti leikkimökistä ja suunnittelen sinne itsetehtyä hellaa joka kestäisi ehkä paremmin meidän kullannuppujen rajuja leikkejä.

    Minä tykkään kanssa laittaa ruokaa mutta nyt kun sitä tekee asteen liikaa niin eri ruokien keksimiseen ei enää riitä luovuus ja tympii joskus muutenkin. Mutta tykkään noin yleisesti ottaen kokkailla (vaikken mikään huippukokki olekaan) ja etenkin tykkään kakkujen teosta.

  10. Kirsikka permalink*
    heinäkuu 3, 2012 16.13

    Mansardikaton alla, kakut ja leipominen on niin ihanaa:D. Hahaa, vai on lapsillakin sama maku;D. Leikkimökki tulossa joskus meillekin, tosin ihan vielä ei ole ajankohtainen. Hiekkalaatikko olis noin niinku seuraava. Joo, saas nähä kauan toi keittiö kestää… Allashan meni rikki jo ensimmäisen 5 minuutin aikana…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: