Skip to content

Tuolien uusi elämä

marraskuu 18, 2011

Uusin projektini oli vanhojen tuolien maalaaminen. Ostin ne (mistäs muualtakaan kuin) Huuto.netistä. Minulta ehkä pitäisi kieltää Huuto.netin selaaminen…

Tuolit ovat myyjän mukaan 1940-luvulta. Istumakunnossa ne eivät oikein taida olla, tai ainakaan jatkuvaa raskasta käyttöä eivät ehkä enää jaksa. Mutta kauniit ne ovat. Maalipinta oli tosi huonossa kunnossa. Käsittelin ne kauttaaltaan hiekkapaperilla, mutten ruennut maaleja kokonaan poistamaan, laiska kun olen. Vanhoissa tuoleissa saa vuosikymmenten kerrokset näkyä.

Tästä lähdettiin.

Maalin väri osui mielestäni nappiin, se on sellainen kermanvalkea. Aivan ihana.

Tuolit päätyivät saliin tasoiksi. Penkki, joka oli aiemmin tuossa kohtaa, siirtyi vastaavaan paikkaan lasikuistin oven toiselle puolelle. Eilen, kun näitä kuvasin, oli sattumalta ulkona se taianomainen sininen hetki. Tulipa se sitten hämyisiin kuviinkin.

Hetken jaksoin takkatulen ääressä näitä ihastella ja sitten alkoikin taas kaaos. Olen jo muutaman päivän kulkenut kuin kissa pistoksissa, kun tekisi mieli levittää joulu taloon. Eikö nyt jo voi laittaa joulukoristeet? Joohan? Levittelin siis jouluvarastoni pitkin ja poikin ja aloitin valoista. Muita joulujuttuja en sentään vielä laittanut. Ehkä jo ensi viikonloppuna…

Koska teillä tulee joulu?

Mainokset
8 kommenttia leave one →
  1. marraskuu 18, 2011 20.31

    Joulu hiipii pikkuhiljaa, itsenäisyyspäivänä koristellaan kuusi! :o)

  2. memmi permalink
    marraskuu 18, 2011 21.13

    Kauniit tuolit ja ihanan tunnelmallisia kuvia 🙂 Meillä joulu alkaa Oskarin päivänä ja se on joulukuun ekapäivä. Silloin on lupa laittaa jouluvaloja niin ulos kuin sisällekin ja kutsua vieraita joullupuurolle ja glögille:) Siitä se sit lähtee! Mukavaa joulun odotusta sinulle:)

  3. elina permalink
    marraskuu 19, 2011 11.15

    Tähänasti oon odotellut joulukuuhun ennen valojen laittoa. Mutta nyt juuri eilen laitettiin jo joitakin esim. keittiöön ja verhothan vaihdoin jo joskus pari viikkoa sitten. =) Nyt vaan on niin synkkää ja pimiää, että pakko saada jotain piristystä. Tonttuja sentään en vielä laittanu, odotelkoon ne vielä jonkinaikaa.. =)

  4. Kirsikka permalink*
    marraskuu 20, 2011 13.38

    Paula, kuusi sopiikin hyvän itsenäisyyspäivään!

  5. Kirsikka permalink*
    marraskuu 20, 2011 13.39

    Memmi, tuota ekaa päivää ehdotti Mieskin. Mutten malta oottaa…:D

  6. Kirsikka permalink*
    marraskuu 20, 2011 13.40

    Elina, ihan samaa mietin kanssa. Tai siis laitoin valoja, kun on NIIIIIN pimeää… Eilen laitettiin valot ulos kuistille.

  7. Eeva permalink
    marraskuu 20, 2011 17.23

    Ihania tunnelmallisia kuvia taas. Kyllä joutuu pidättelemään jouluvalojen kanssa, mutta onneksi kynttilöitä voi jo poltella. Mutta viimeistään pe.25.11. syttyvät kaikki maholliset jouluvalot syttyvät pauhaperälläkin.

  8. Kirsikka permalink*
    marraskuu 22, 2011 23.27

    Eeva, no kynttilät palamaan vähintään:)! Meillä syttyivät jo valotkin ja koristeitakin on ilmaantunut nurkkiin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: