Skip to content

Elämäni sisustukset, osa 1

lokakuu 11, 2011

Olen saanut ihan valtavasti kehuja ja hyvää palautetta Villa Ainalan sisustuksesta, niin teiltä lukijoilta kuin vierailtakin. Tietenkin makuja on monia, ja kaikki eivät itselleen haluaisi vastaavaa sisustusta, mutta yleisesti kaikesta on tykätty. Olen tästä kovin otettu ja hieman ihmeissänikin.

Olen oikein miettinyt, että miten minusta tällainen sisustusharrastaja on tullut, eihän se ole ollut minulle mitenkään tärkeää. Vai onko sittenkin?

Ensimmäinen muistamani sisustusvalinta on tapetti huoneeseeni lapsuudenkodissani. Valkoisella pohjalla on koreja, joissa on pinkkejä kukkia (tapetti on edelleen seinässä). Muistan, että äitini ei valinnastani pitänyt ollenkaan (lievästi sanottuna; muistan elävästi sen tympääntyneen ilmeen) ja yritti taivutella minua johonkin hillitympään. Kuten aina, pidin pääni. Tapetti oli ihan hyvä pienen tytön huoneeseen.

Isompana siirryin tuosta huoneesta toiseen, isompaan huoneeseen. Minulla oli kirjahylly, johon värkkäsin jatkuvasti kaikenlaisia asetelmia posliini- ja muista pikkuesineistä. Muistan, että keräsin noita posliiniesineitä kovalla hartaudella muun muassa kirppiksiltä. Harrastin usein myös järjestyksen muuttamista huoneessani, harrastus, joka on Miehen riemuksi säilynyt tähän päivään.

Jossain vaiheessa muistan roudanneeni huoneeseeni olohuoneen pitkän tv-tason (se oli sitä aikaa, kun telkkareilla oli tasot ja puhelimilla pöydät). En tiedä, mihin telkkari sitten laitettiin ja miksi sain ottaa olohuoneesta huonekalun, mutta näin vain tein. Ja sen päälle sitten asettelin taas asetelman jos toisenkin muun muassa pienistä hajuvesipulloista, joita keräsin niitäkin. Minulla oli myös sellainen iso konjakkilasi, joita oli siihen aikaan. Muistan ainakin yhden kaverini ihastelleen huonettani.

Että kyllähän sitä tuli paljonkin sisustettua jo ihan pienenä. Kun asiaa tarkemmin miettii, niin kyllä se oli oikeinkin tärkeä asia. Pöydän kattamiset ja ruokien koristelut (esimerkiksi sisarusteni synttärit ja joulupöydät) ja vastaavat olivat aika usein meillä minun heiniäni. Äitini sai houkuteltua muun muassa paikallisen kauneushoitolan pitäjän antamaan minun somistaa näyteikkunansa. Ikääni en muista, mutten siis kovin vanha kai ollut, ehkä vähän päälle kymmenen. Näyteikkunoita tein myöhemmin ensimmäisissä työpaikoissani eli pienissä putiikeissa. Että kai sitä jonkinmoista silmää kauneudelle sitten on ollut jo lapsena. Kuvia näistä sisustusharjoitelmista ei kyllä valitettavasti ole.

Seuraavat sisustukset ovatkin sitten olleet omiin asuntoihini, joista lisää myöhemmin.

Advertisements
4 kommenttia leave one →
  1. lokakuu 11, 2011 12.07

    Tämähän oli hauska kirjoitus. Minä taisin kiinnostua vasta 19v sisustamisesta, kun muutin omaan kämppääni. Tyyli oli kyllä vähän erilainen kuin nyt, hyvinkin boheemi ja ilman rahaa isolla mielikuvituksella rakennettu. Ja silloinkaan en ajatellut sisustavani vaan tein siitä ekasta ja kaikista seuraavistakin vuokrakämpistä omannäköiseni ja kotoisan. Tyyli ja elämä muutenkin on rauhoittunut noista vuosista aikalailla. Onneksi.

    Joko flunssa helpottaa? meillä jo parempi meininki, vaikka vähän vielä niiskutellaankin

  2. memmi permalink
    lokakuu 11, 2011 12.26

    Heips.Mukavia postauksia sinulla ja muutenkin mukavan oloinen blogi sinulla, klikkasin itseni lukijaksi:)

  3. Kirsikka permalink*
    lokakuu 11, 2011 21.11

    Mansardikaton alla, sisustusinnostus alkaa varmaan yleisesti juuri omaan kotiin muuttamisen yhteydessä, mullakin se lähti siitä ”lentoon”. Ja tyyli on kanssa TODELLA muuttunut:D. Mutta muistan kyllä, että olen aina ollut innokas sisustaja, siis lapsenakin. Vaihtelin esimerkiksi meidän keittiöön verhoja ja kaikkea tuollaista:).

    Kiitos, flunssa alkaa helpottaa, tänään on ollut jo huomattavasti parempi päivä. Yskä vain on kaamea, yöllä ei saa nukutuksi… Mutta jospa sitä jo huomenna pääsisi oikein ulos!

  4. Kirsikka permalink*
    lokakuu 11, 2011 21.11

    Kiitos Menni, tervetuloa mukaan! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: