Skip to content

Minä sydän puuvaha

lokakuu 2, 2011

Operaatio sali etenee hyvää vauhtia. Olen saanut tehtyä suurimman osan ompeluksista, tänä iltana oli vuorossa puusohvan valkaisu. Halusin siitä sellaisen kalkitun näköisen. Tiedättekö? Sellainen peittävä, mutta läpikuultava, aika matta ja epätasainen (tämän kun yrittäisi taas selittää jollekin miehelle…). Maalilla se ei varmaan onnistuisi, joten päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla puuvahaa ensimmäistä kertaa. Valitsi peittävän valkoisen, mutta ajattelin laittaa sen vain kertaalleen. Peittävyys tulee kahdella käsittelykerralla.

Jihuu! Ja sehän on juuri sellainen, kuin tavoittelin. Ihan kalkittu!

Innostuin tuosta puuvahasta ihan tosissaan. Sitähän minä rupean käyttämään muissakin projekteissani. Puuvaha on ihan älyttömän riittoisaa, sitä laitetaan todella ohuelti. Eli ei kannata kauhistua (kuten minä) pienen purkin massiivista hintaa. Levittäminen on myös helppoa, eli jos joku arastelee tarttua maalisutiin, maali kun helposti valuu ja muuta, niin kokeilepa vahaa. Ainoa haaste siinä on se, että maalaamiseen tottuneena on vaikea ottaa sutiin aina vain pikkiriikkisen sitä vahaa. Siis teelusikallinenkin on paljon, ainakin tuollaisessa vanhassa, ei-huokoisessa puussa. No, on siinä jotain muutakin haastetta: Vaha tuoksuu tosi voimakkaasti, että lasta en viitsi samaan huoneeseen tuoda. Ja kuivuminen täyteen kovuuteen kestää peräti 14 päivää. Mutta jälki on aivan ihana!

Ai niin, käykääpä muuten äänestämässä Pauligin makupari-kisassa, siellä on meikäläisenkin tuotos. Kivaa viikkoa!

Advertisements
12 kommenttia leave one →
  1. lokakuu 3, 2011 11.24

    Puuvaha on kans mun miehen suosikki. Toinen hänen vakio”tuotteensa” on petsi. Harvoin meille tulee kaupasta ihan oikeaa maalia, mikäli jotain pitäisi tuunata. Nyt tosin nämä tuunausprojektit ovat harventuneet ihan urakalla mutta ehkäpä sitten muuton jälkeen ehditään taas laittaa kuntoon huonekaluja, jotka täältä vuokrakämpästä lähtee uuteen kotiin mukaan 🙂
    Ihana tuo sohva!!

  2. lokakuu 3, 2011 17.21

    Tuo puuvaha on mulle ihan uusi tuttavuus. Mitä merkkiä sinä käytit? Mä luulen että meiän antiikkikaappi on maalattu ihan vaan pohjamaalilla ja se on minusta kanssa ihan kiva, sellainen matta, peittävä mutta ei kuitenkaan ihan niinkuin normimaali :).

  3. lokakuu 3, 2011 19.42

    Minä ❤ myös tuo sohva! 🙂 A-I-V-A-N ihana! Ja ptihän sitä käydä äänestämässä sun herrrrkullisen näköistä baakellssia ;D

  4. Kirsikka permalink*
    lokakuu 4, 2011 8.32

    Jane, niin, tämä vaatii kyllä aikaa, joka on aina vähän kortilla:). Rakennusaikaan ei olisi tullut kuuloonkaan mitkään tuunausprojektit:).

  5. Kirsikka permalink*
    lokakuu 4, 2011 8.34

    Mansardikaton alla, mulla oli Osmocoloria. Mä en muista tiedä, mutta tuo ainakin oli ihan hyvä. Kai niitä muitakin ehkä on…:D

  6. Kirsikka permalink*
    lokakuu 4, 2011 8.34

    Onnenhippuja, voi jee, kiitos!!! 😀

  7. lokakuu 4, 2011 19.27

    niin no olenhan minäkin osmocoloria käyttänyt, jotain pikkujuttuja siis. Ja kävin myös kiltisti äänestämässä 🙂

  8. Kirsikka permalink*
    lokakuu 5, 2011 8.38

    Mansardikaton alla, noni, näin sitä oppii uutta itsestäänkin:D. Ei noista kaikista litkuista kyllä voi tietää, eikä muistaa, mitä on käyttänyt. Mä luulin, että puuvaha on sellaista paksua (kuten hiusvaha), ja yllätyin, kun se oli ihan juoksevaa:D. Hehee. Kiitos äänestä:)!

  9. lokakuu 8, 2011 18.31

    Siis voivatko vain facebookkaajat äänestää? Vääryys, huutava VÄÄRYYS!

  10. Kirsikka permalink*
    lokakuu 8, 2011 19.13

    Paula, joo, noin se taitaa olla. Samaa mieltä…. ite en kanssa oo siinä puuhassa aktiivinen, viimeksi oli just vuosi väliä FB:ssa käyntien välillä:D.

  11. Johanna Muukkonen permalink
    maaliskuu 2, 2012 20.51

    Ihana, mä niin otan meidän talonpoikais sohvan nyt käsittelyyn tästä inspiroituneena. Se on just sellainen ajan kanssa tummentunut puunväri,yäk, joskus se oli lähes vihreä, kun oli jollain ihme aineella valkaistu.Hyvä siitä vielä saadaan! Ihana koti sulla muutenkin! Löysin tänne vahingossa,kun meillä tehdään keittiöremppaa ja googlasin lattia ideoita.Hyvää kevään tuloa sinne 🙂

  12. Kirsikka permalink*
    maaliskuu 5, 2012 20.10

    Kiitos Johanna! Siitä sohvasta tulee varmasti hieno:). Hyvää kevättä teillekin sinne rempan keskelle:)!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: