Skip to content

Muutos

elokuu 14, 2011

Me pölähdimme vielä loman lopuksi mökille. Ja kun kotona ei tuota hommaa ja rakentamista piisaa tarpeeksi, niin remonttihommiinhan sitä piti täällä ryhtyä. No, täytyy myöntää, että nautin suunnattomasti jokaisesta siveltimen vedosta. Raskausaikana minulta jäi muun muassa talon ulkomaalaus kokonaan väliin, ja sekös harmitti. Nyt sain taas aimo annoksen remontoimista. Ja eihän tuossa mennyt kuin kaksi päivää. Mitä sitten teimme?

Maalasimme katon! Aloitimme keittiönurkkauksesta, seuraavana päivänä menivät loput.

Suojasimme varsinkin hirret oikein perusteellisesti ja yhtään roisketta ei ole missään.

Sukumökkimme on aika tyypillinen suomalainen mökki kellastuneine lautalattioineen ja paneelikattoineen. Seinät ovat hirttä. Mökkihirret ovat aikoinaan olleet lehmien suojana, eli kyseessä on entiset navetan hirret vuosikymmenten takaa. Hirret ovat harmaantuneet todella upeasti, harmaus ei vain aiemmin näkynyt kaiken keltaisuuden keskeltä. Kuvat eivät ihan anna oikeutta lopputulokselle, mutta voin vakuuttaa, että täällä on mahtavan näköistä nyt. Toki sisustus on vähän sitä sieltä ja tätä täältä, mutta minkäs teet, kun useampi ihminen raahaa tänne käytöstä poistamaansa roipetta. Olemme vuosien varrella hävittäneet kaikkein ruminta roinaa ja huonekalujakin, mutta vielä niitä riittää. Pikku hiljaa, pikku hiljaa…

ENNEN Kuten näkyy, yleisilme oli hieman - kröhöm - mäntyinen.

Olemme me tuoneet tänne jo aiemminkin paljon uutta, esimerkiksi verhot, mattoja, astioita, jääkaapin ja niin pois päin. Jos näkisitte sen ihan alkuperäisen lähtökohdan, pyörtyisitte. Ihan oikeasti, se oli aika kauhea noin suoraan sanottuna (sori kaikki sukulaiset!).

<”]

ENNEN Mökin suurin ongelma on ollut pimeys. Päivälläkin sai olla kaikki valot päällä ja siitäkään ei juuri ollut apua.

JÄLKEEN Maalasimme siis katon valkoiseksi - tietenkin. Lisääntynyt valon määrä on aivan käsittämätön.

Hämäryyden lisäksi mökistä puuttui eteinen ja istumapaikkoja (mukavia sellaisia).

ENNEN Ulko-oven molemmin puolin oli jotain naulakon tynkää, mutta jos niitä ei ollut blokattu penkillä tai jollain muulla kalusteella, niin ne olivat täynnä virveliä ja pelastusliiviä. Takkeja ei siis saanut oikein mihinkään.

JÄLKEEN Nyt meillä on eteinen. Ihan mahtavaa! Ja kengillekin toin telineen, eivät enää pyöri pitkin ja poikin ja ole aina tiellä oven edessä. Kyllä sitä ihminen on pienestä taas onnellinen.

JÄLKEEN Kaunis vanha senkki saa toimia kampauspöytänä. Ja nurkassa on virvelit omalla paikallaan peltiämpärissä.

ENNEN Taustalla näkyvä puupenkki on oikein kaunis ja tunnelmallinen, mutta ihan kauhea istua. Eipä sitä kukaan koskaan käyttänyt, vei vain turhaan tilaa. Kannoimme sen yläkertaan ja nyt saan siihen pienokaiselle söpön sängyn tuleville vuosille.

JÄLKEEN Kirjoitinkin aiemmin tästä pöytäliina-ostoksestani. Nyt se on päässyt omalle paikalleen. Takana on tuomamme sohva, eli kipeästi kaivattua istumatilaa. Onhan se turhan kookas tänne kaikkien sisustusoppien mukaan, mutta ihan täydellinen kuitenkin nurkassaan.

JÄLKEEN Sohvalla on ihana löhöillä, se tuli niin tarpeeseen tänne. Ja siinä voi yksi ihminen nukkuakin, kun on enemmän porukkaa.

Valoisuuden, sohvan ja eteisen lisäksi mahtavaa tässä muutoksessa on keittiön uusi järjestys. Nyt täällä mahtuu paremmin laittamaan ruokaa. Ja sitähän meikäläinen laittaa.

ENNEN Keittiö oli täällä epäkäytännöllinen. Laskutilaa ei oikein ollut, vesille ei ollut mitään paikkaa, säilytystilaa oli naftisti ja pimeäkin se oli.

JÄLKEEN Mutta eipä ole enää! Pimeä siis. Täällä ihan oikeasti näkee nyt laittaa ruokaa. Jihuu!

ENNEN Leivinuunin päällinen oli täynnä muun muassa kaiken kirjavia vesikanistereita, joita harvemmin käytetään (kun osa niistä vuotaa), ja ikivanhoja mehukanistereita ja mitä ikinä. Nyt vesille on oma paikkansa jääkaapin vieressä ja turhat kanisterit on viety varastoon.

JÄLKEEN Keittiö on nyt jopa oikein miellyttävä ja kaunis. Epäkäytännöllisyyttä siinä on edelleen, mutta on se nyt vähemmän epäkäytännöllinen.

JÄLKEEN Siivosin leivinuunin päällisen kaikesta roippeesta ja siihen sai kipeästi tarvittua lisätilaa. Itse leivinuuni savuttaa, minkä vuoksi sitä ei juuri käytetä.

JÄLKEEN Ja tietenkin parit pakolliset korit.

JÄLKEEN Ja suloinen kannu.

Vähän jännittää, mitä kaikki sukulaiset tuumaavat. Sain tähän toki luvan isältäni, en olisi omine lupine uskaltanut kattoa maalata. Mutta tuskinpa kellään tulee oikeasti ikävä kellastunutta paneelikattoa. Tarkoitukseni on vielä maalata ikkunapuitteet ja ovenkarmit valkoiseksi. Jos vaan huomenna jaksan. Jaksanhan minä.

Advertisements
20 kommenttia leave one →
  1. elokuu 14, 2011 8.04

    no kyllä parani! Tuo katon maalaus on ihme juttu, se tosiaan valaisee kymmenen kertaa enemmän kuin kuvittelisi. Hieno uudistus!

  2. elokuu 14, 2011 10.19

    Hieno facelift, todella!

    Meillä on kans suunniteltu pientä pintaremonttia vuosien kellastamalle sukumökille ja valkoisesta maalistahan kaikki lähtee… 😉

  3. äippä permalink
    elokuu 14, 2011 13.00

    Ilme vähän (!) muuttunut, vau! Hienoa!!

  4. aapo permalink
    elokuu 14, 2011 17.51

    Aletkos harkinnut tulisijan rappaamista valkoiseksi? Avartaisi huonetta kummasti enmmän ja korostaisi hirsien väriä.

  5. Kirsikka permalink*
    elokuu 14, 2011 20.08

    Mansardikaton alla, niinpä! Siinä ei paljon lisävalot auta, jos pimeät pintamateriaalit imevät kaiken valon. Se on fakta se:).

  6. Kirsikka permalink*
    elokuu 14, 2011 20.09

    Mari, no en voi muuta kuin kannustaa remppaamaan:). Ensinnäkin tää on hauskaa (ainakin minusta) ja toiseksi lopputulos TODELLAKIN palkitsee tekijänsä:).

  7. Kirsikka permalink*
    elokuu 14, 2011 20.10

    Äippä, eiks oo!?! Ootas kun näet vielä livenä:).

  8. Kirsikka permalink*
    elokuu 14, 2011 20.12

    Aapo, no voi kuule…:) Siitä takan rappauksesta olen haaveillut jo pidemmän aikaa. Mutta siihen en (vielä ainakaan) uskalla lupaa kysyä… Kun yleisesti uudistuksiin suhtaudutaan hieman varauksella suvun piirissä;).

  9. elokuu 14, 2011 20.26

    Näyttää tositosi hyvältä!! Eiköhän ne sukulaisetkin arvosta teidän työtä, vaikka periaatteesta vähän purnaisivatkin 😉 Saako kysyä, miten teidän vauva-arki on lähtenyt sujumaan? Ootko viihtynyt vauvan kanssa kotona?

  10. Kirsikka permalink*
    elokuu 14, 2011 20.40

    Jane, joo, ehkäpä ne arvostaa (no ei kyllä arvosta…:), mutta eipä tuo haittaa. Itsellemme teemme:). Saa kysyä! Ihan hyvin menee nyt. Meillä oli aikamoista koliikki-itkua tai ilmavaivaa tai mitä sitten olikaan ja välillä oli vähän rankkaa. Mutta ne loppuivat näköjään tuossa kuuden viikon iässä ja nyt on kivaa. Vaikka onhan niitä itkuja vieläkin välillä, muttei joka päivä. Ja vauveli on kovin vanhempiensa luontoinen, että tykkää tekemisestä ja menemisestä:). Kyllähän mulla aika käy välillä pitkäksi ja tuntuu että pää hajoaa kotona, mutta sitten pitää vain keksiä kaikkea puuhaa. Käymme torilla ostoksilla, ravintolassa lounaalla ja naapurin vauvan ja äidin kanssa pitkillä lenkeillä. Ja syksyllä lähdetään kyläilemään sukulaisiin, kun iskä painaa töissä:D. Että yleisesti ottaen: viihdyn:).

  11. elokuu 15, 2011 10.49

    Kiva, että mahaitkut on loppuneet – ihtestä ainakin tuntui niin lohduttomalta, kun toinen itkee eikä mikään auta. Meilläkään ne eivät kauaa kestäneet ja silti tuntui, että ihan liian kauan. Kun kuuntelee muiden kokemuksia pitkistä koliikkijaksoista, ihmettelee, miten vanhemmat ovat jakseneet.
    Ja just noin muuten pitää tehdäkin, jos seinät alkaa kaatua päälle. Vauva autoon/vaunuihin ja menoksi 🙂 Hyvää kyläilyä syksyä 😉

  12. elokuu 16, 2011 16.16

    Valkoisella on valoisa voima 🙂

    Mahottoman kiva blogi.
    Pistän muistiin ja tuun vielä takaisinkin!

  13. elokuu 16, 2011 20.33

    Voi vitsi miten upea muutos. Suhteellisen pienellä saitte aikaan aikamoisen valoisuuden ja raikkauden, mahtavaa! :)) Ootte te vain ahkeraa porukkaa! 🙂

  14. Kirsikka permalink*
    elokuu 18, 2011 20.11

    Jane, tänään on just itkuilta (piiiitkästä aikaa). Lohdutonta on… Onneksi on pappa kylässä, on yksi syli enemmän:D.

  15. Kirsikka permalink*
    elokuu 18, 2011 20.12

    Kiva Sanna, tervetuloa! Ja tulenpa vastavierailullekin:).

  16. Kirsikka permalink*
    elokuu 18, 2011 20.13

    Onnenhippuja, eiks vaan ookki! Pienellä vaivalla tosiaan saa paljon aikaan. Haastavinta on usein vain se aloittaminen, ei loppujen lopuksi itse tekeminen:D.

  17. elokuu 31, 2011 18.55

    Kaunista ja valoisaa! Valkoisessa maalissa on taikaa. 🙂 Millä maalilla muuten maalasitte? Ahkeria olette olleet, kun kahdessa päivässä valmistui. Itse maalasin meidän paneelikattoja ja -seiniä viikkotolkulla (no, olihan noita neliöitäkin). Kaikki piti maalata neljään kertaan, jotta tulos miellytti maalaria. Mutta kyllä nyt näyttää hyvälle ja voi vain naureskella, miten kamalat katot tässä talossa ennen oli. Seuraavaksi tehdään hyökkäys meidänkin sukumökille, olkoon se ensi kesän projektina! 😀

  18. Kirsikka permalink*
    syyskuu 1, 2011 9.38

    Saara, tämä oli helppo proggis, kun katto on niin matala, ettei tarvinnut telineitä/tikkaita. Eli ihan lattialta ylettyi maalaamaan. Ja tosiaan neliöitä oli vain tuo tupa:). Tikkurilan panelikattovalkoista käytimme, sillä saa nopeasti peittoon (jopa yhdellä tai sitten kahdella maalauskerralla). Tsemppiä sukumökin tuunaukseen:).

  19. Elssu permalink
    maaliskuu 17, 2012 11.50

    Hei Kirsikka. Kiitos innostavista kuvista. On sama katon ja hirsiseinien maalaus edessä. Pitikö paneelikatosta poistaa lakkaus ensin?

  20. Kirsikka permalink*
    maaliskuu 17, 2012 20.56

    Heippa Elssu! Emme poistaneen lakkausta, mutta pesimme sen maalipesulla (Tikkurilan Maalipesu). Hyvin tarttui maali kiinni, ainakin meillä:). Tsemppiä maalauspuuhiin! Kovaa työtä, mutta palkitsevaa:).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: