Skip to content

Kesäinen lippuviiri ikkunaan ja muita ompeluksia

kesäkuu 15, 2011

Sain pitkästä aikaa ompelukoneet nenäni eteen (luonnollisesti tässä rakennusaikana ei ole saumuri suhissut) ja purihan minua sitten oikein kunnon ompelukärpänen taas. On tullut tehtyä yhtä jos toista, ja listalla on vielä paljon tekemättömiä juttuja. Mies esimerkiksi tilasi itselleen täyspitkän grilliessun, kävin tänään hakemassa tarpeet siihen.

Mutta tärkein ponnistus on ollut tämä ihana lippuviiri, josta olen haaveillut jo pitkään. Lasikuisti sai siitä aivan ihanan kesäisen koristeen. Ettekä sitten huomioi, kuinka likaiset ikkunat meillä on! En pese niitä ennen kuin on vuorilaudat ja muut remontit ulkoapäinkin valmiit. Eli heinäkuulle menee. Tai sitten äippäliini tulee ne pesemään…

Lippuviiri oli ensimmäinen ompelukseni sitten puoleentoista vuoteen.

Täytyy tätä vielä vähän asetella paremmin, ehkä jopa lyhentää.

Lippuviiri tuo jotenkin aivan ihanaa ja kesäistä huvilatunnelmaa.

Kuten sanottu, kaikkea muutakin on tullut surauteltua. Pari juttua kuvasinkin.

Lasikuistin ruokatuolit saivat lippuviiriin mätsäävät pellavaiset pehmusteet.

Äippäliini sai suloisen ruusupussin pyykkipussiksi pian alkavalle reissulleen.

Mainokset
6 kommenttia leave one →
  1. kesäkuu 15, 2011 20.16

    Arvostan kovasti ompelutaitoa, jota minulla ei ole. Nyt kun muutto lähestyy, tulee mieleen monta juttua, mitä voisi ommellen ehostaa, kun vanhat huonekalut ja verhoilut tuntuvat sen verran nuhjaantuneille. Isoja lattiatyynyjäkin olisi kiva lapsille tehdä…

    Lippuviirissäsi on kivat ja harmoniset värit!

  2. kesäkuu 15, 2011 20.36

    Oih, ja taas kerran näyttää niiin ihanalta 🙂 Olisipa minullakin taito tehdä käsin kaikkea ihanaa (ja ennen kaikkea hermoja).. *Haaveilee*

  3. Kirsikka permalink*
    kesäkuu 16, 2011 16.01

    Anne, ompelutaidosta on kieltämättä paljon hyötyä ja iloa. Itsellä inspiraatio menee kausittain, välillä on pitkiäkin välejä, kun ei huvita tehdä mitään. Ja opittu on yrityksen ja erehdyksen kautta:D.

  4. Kirsikka permalink*
    kesäkuu 16, 2011 16.02

    Onnenhippuja, hermoja se todella välillä vaatii:). Ja mähän oon oikeesti superkärsimätön! Mutta näissä asioissa sitä pinnaa jotenkin vaan riitää…:D

  5. äippä permalink
    kesäkuu 18, 2011 22.12

    Ruusupussi oli söpö ja sisältö myös<3

  6. Kirsikka permalink*
    kesäkuu 19, 2011 11.12

    Äippä, kiitti:).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: