Skip to content

Minä sydän sunnuntai

maaliskuu 27, 2011

Minusta sunnuntai on viikon ihanin päivä. Silloin on koko päivä aikaa tehdä kaikkea kivaa ja sunnuntaisin on vielä yleensä pirteimmillään viikonlopun puolikkaan jälkeen. Aika usein sunnuntait meillä menevät nyt tähän kodin laittoon, tässä kun riittää puuhaa vielä aika moneksi sunnuntaiksi. Muutoin olisi kiva käydä kyläilemässä tai päiväretkillä, ennen kävimme aika usein myös ulkona syömässä sunnuntai-iltaisin.

Viikonlopuksi on kiva hakea aina kukkia piristykseksi.

Tänä sunnuntaina on taas valmistunut iso pätkä kotia listojen muodossa. Kävimme ostamassa jalkalistat (en suostunut ottamaan Hongan jalkalistoja, olivat kauheat) ja Mies on urakoinut niitä lattianrajaan. Kyllä tämä tästä valmistuu! Itse olen tyhjennellyt taas viimeisiä muuttolaatikoita (Kellä muulla on Mies, jonka Aku Ankka -kokoelma on todella mittava, huoh?), joista paljastui lähinnä kaikkea säilöön menevää, kuten lehtiä, dvd- ja cd-levyjä sekä lautapelejä. Kiva, kun niillekin on vihdoin paikka.

Järjestelyn, siivouksen ja sisustuksen ohella puuhiini kuului tietysti pyykinpesu ja leipominen. Jonkun mielestä voi kuulostaa tylsältä, mutta minusta tämä on lähes täydellinen sunnuntai! Vielä kun olisi kesä ja saisi olla ulkona ja rapsuttaa puutarhassa.

Haasteen tälle sisustuspuuhailulle aiheuttaa vanhat kalusteet. Mihin mikäkin sopisi, minne hankitaan uusia?

Esimerkiksi tämä ihana lipasto etsii vielä loppusijoituspaikkaansa. Luopumaan en siitä missään tapauksessa suostu, mutta missä olisi sille paras paikka.

Ja väkisinkin jostain vanhasta on pakko luopua, kaikki eivät voi sopia uuteen kotiin. Jos muuten jollain on tarvetta mustalle tai valkoiselle rautasängylle (musta on Askosta, valkoinen Ikeasta, molemmat taitavat olla 100 cm leveitä ja molemmissa on oikein hyvä ja paksu runkopatja), niin nyt saisi halvalla, kunhan vain hakee pois. Ne ovat esimerkiksi sellasia, joista vain on pakko luopua. Sängyt ovat samankaltaisia, kuin tämä täällä vierashuoneessa, mutta eivät ole levitettäviä. Jos kiinnostaa, niin meilaa.

Vanha radio (ei valitettavasti toimi) on löytö kesätorilta.

Ja mikä huone saa kunnian sijoittaa sisälleen tämän upean vanhan radion? Mies on ehtinyt sitä jo teloa aika rankalla kädellä, tuo etupaneli on rikki monesta kohtaa, mutta ihana se on silti. Saako sali sen, vai kenties kirjasto? Tai lasikuisti?

Mainokset
9 kommenttia leave one →
  1. maaliskuu 27, 2011 20.10

    Teidän kaunista kotia täällä blogissasi ihailen.Onko tuo tapetti Borås BOHÈME-mallistoa?
    Olen ajatellut sitä ompelu/askarteluhuoneeseeni. Millainen se oli laittaa seinään?
    Meillä on tuollainen radio vintissä, en ole keksinyt sille vielä paikkaa. Olisiko se hyvä teidän tv-huoneessa? Mun mies on suunnittellut tekevänsä johonkin vastaavaan radiokoteloon tietokoneen 🙂

  2. maaliskuu 27, 2011 20.20

    Hei, taas kiva tapetti! Tuohan mukava tuollaisena hillittynä sävynäkin.

    Sunnuntai on ihan kiva päivä, mutta oma suosikkini on kyllä lauantai. Sunnuntaina mieleen hiipii jo viikon aloitus, vaikka oikeasti pitäisi osata ottaa viikonlopusta kaikki irti ihan koko rahalla : )

  3. maaliskuu 27, 2011 20.37

    Joo sunnuntait on kivoja. Jotenkin voi hyvällä omallatunnolla vaan olla :). Kun vielä olin oikeissa töissä teimme joskus niin että kävimme perjantai iltana jossain hienosti ulkona syömässä ja ihme juttu mutta niin viikonloppu tuntui aina paljon pidemmältä. suosittelen kaikille oikeissa töissä kävijöille :).
    Eikös sun rautasängyt voisi laittaa kuistille? En nyt muista millainen kuisti teille tuli. voisin muuten ostaa toisen omalle kuistille, mutta kun se kuisti ei ole vielä valmis…. ja eihän ne tietty talvea voi siellä olla.

  4. Kirsikka permalink*
    maaliskuu 27, 2011 21.58

    Heippa Lissu! On se, siis tapetti juuri tuota mainitsemaasi:). Mies sen laittoi seinään ja mielestäni tämä oli niitä tapetteja, jotka eivät kirvoittaneet kirosanoja:). Eli pitäisi olla helppo laittaa, mutta kysäisen häneltä vielä.

    Radio sopisi tv-huoneeseen näöltään, mutta on niin iso, ettei sen takia taida sopia. Hyvä idea tuunata siitä jotain muuta! Niinhan ne vanhat ompelukoneetkin päätyvät usein pöydänjaloiksi yms:).

  5. Kirsikka permalink*
    maaliskuu 27, 2011 22.00

    Anne, kiitos:). Lauantait on kyllä kanssa makeita, mutta meikäläinen käy vielä vähän ylikierroksilla silloin työviikon jälkeen. Ja rauhoittuminen jää puolitiehen:). Se on kyllä totta, että sunnuntai-iltana alkaa jo vähän miettiä ensi viikkoa… Mutta kumpaakaan en vaihtais pois:).

  6. Kirsikka permalink*
    maaliskuu 27, 2011 22.04

    Emäntä, totta, jos perjantaina tekee jotain muuta, kuin makaa sohvalla (mikä usein on totuus), niin viikonloppu tuntuu paljon pidemmältä.

    Mietittiin tota ulkosijoitustakin. Mutta kun niissä on ne paksut patjat, niin pitäisi olla ihan katollinen ja seinällinen paikka. Ja sellaista ei ole tulossa. Niitä patjoja ei voi ottaa sateen sattuessa sisään, kuten normaalit ulkokalusteiden pehmusteet ja tekstiilit. Harmittaa kyllä, mutta pakko jostain on luopua…:D

  7. maaliskuu 28, 2011 10.29

    Höh, eikös joka miehellä ole Aku Ankka -kokoelma? Ja uusia tulee tietty tilattuna kotiin 🙂

  8. Kirsikka permalink*
    maaliskuu 28, 2011 20.18

    Hahaa Harri, kyllä kai sitten:). Ja kyllä, joka keskiviikko kokoelma karttuu;).

  9. Mies permalink*
    maaliskuu 30, 2011 19.51

    Lissu, tuo oli sellaista tapettia, jossa liima levitetään suoraan seinään ja vuodat nostellaan päälle. Sitä kaiketi markkinoidaan helpompana vaihtoehtona, mutta itse pidän enemmän vanhanaikaisista tapeteista. Jos tuohon nimittäin jää yksikin kupla tai kohta jossa liimaa ei ole, niin näkyy ikuisesti. Perinteinen tapetti kuivutessaan kutistuu vähän ja kuplat katoavat. Jos seinän on pohjamaalannut, niin silloin tuo seinälle levitettävä liima -versio toimii paremmin. Itse en jaksanut maalata, vaan levittelin liiman suoraan gyprocin pintaan. Levy imee tuota liimaa tosi paljon ja käytännössä pitää kahteen kertaan levitellä liimat. Ehkä siis vähän makuasia 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: