Skip to content

Tapettia seinässä askarteluhuoneessa

maaliskuu 25, 2011

Voi että ärsyttää… Riemuitsimme taas liian aikaisin siitä pienestä sähkönkulutuksesta. Eihän se pitänyt paikkaansa. Sähköyhtiö on käynyt vaihtamassa (?!?) sähkömittarimme kuulemma 17.1., minkä vuoksi kulutuslukemat olivat todella pienet. Eli se vähäinen kulutus, josta riemuitsimme, olikin tuosta tammikuun puolivälistä tähän päivään, eikä suinkaan kesästä tähän päivään. Onhan tuo aika käsittämätöntä, että tästäkään ei meille oltu ilmoitettu mitään. Täytyy myöntää, että tällä kertaa Miehen puhelu sähköyhtiöön ei ollut ihan ystävällisimmästä päästä… Ja nyt nyt täytyy tuota sähkönkulutusta todellakin seurata ja aloittaa säästötoimenpiteet.

Vierashuone on ollut tällä viikolla jo peräti kahdessa testissä, ja hyvin siellä tuntui unet maittavan vierailla. Remppakin on hieman edellyt, sillä askarteluhuone on vihdoin saanut pinnat sisäänsä. Jes. Viikonloppuna laitan sitä kuntoon ja saan taas pitkästä aikaa ompelukoneet hurisemaan ja kaikenlaiset askarteluväkerrykset työn alle.

Mies maalasi hirsiseinät toiseen kertaan, tapetoi toiset kaksi seinää ja asensi lattian. Listat ja viimeistely tietenkin vielä puuttuvat, mutta kyllä tämä jo huone on.

Kauheasti minulla oli muutakin asiaa, mutta työviikko on tehnyt tehtävänsä ja pää on tyhjä. Joten palataanpa niihin asioihin, kunhan ne palaavat mieleen. Viikonloppuja!

Mainokset
2 kommenttia leave one →
  1. maaliskuu 26, 2011 10.28

    No voihan nenä tuon sähkösotkun kanssa =/ Ei kiva!

    Ihanalta huone näyttää taas kerran, mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä kaikkea mahdat taikoa tuolla askarteluhuoneessa 🙂

  2. Kirsikka permalink*
    maaliskuu 27, 2011 19.01

    Onnenhippuja, innolla odotan niitä väkerryksiä minäkin:D. Ainakin siellä syntyy ompeluksia, rautalankatöitä, kalusteiden ja pienenpien esineiden tuunauksia ja maalauksia yms. Jee:).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: