Skip to content

Pitsejä ja lamppukauppoja

tammikuu 27, 2011

Viikko on ollut kiireinen, sen huomaa täällä blogissakin. Iltaisin ei ehdi, saati jaksa raapustella mitään. Ruokablogi on ollut jo kuolleena pitkään. Mutta onneksi tämä on ihan vapaaehtoista.

Lupasin laittaa kuvia näistä upeista pitseistä, jotka sain Miehen mummilta.

Putkimies raahasi itsensä tänne tällä viikolla ja saimme vihdoin spahan kaikki vedet tulemaan ja menemään. Laittelimme eilen illalla sitä kuntoon, Mies asenteli peiliä ja pönttöön kannen, itse koitin vähän siivota suurimmat johdonpätkät ja pölyt. Siitä tulee tai tuli oikein kaunis, otan viikonloppuna kuvia teillekin. Aamulla kävinkin siellä suihkussa ensimmäisen kerran ja ai että oli ihana tunne. Oma kaunis valkoinen isohko kylpyhuone, jossa on oikein valot. Voi jee! Siis mehän olemme käyneet viimeiset kaksi kuukautta pimeässä suihkussa, tai no kynttilän valossa, kun sähkömies ei ole saanut aikaiseksi valoja sinne vieraskylppäriin. No nyt niillä ei enää edes ole kiire.

Muuten ei ole kovinkaan ehditty rakennuspuuhiin tällä viikolla, ainakaan mitään suurempaa ei ole tapahtunut. Enkä ole ehtinyt sisustaakaan mitään, uudet salin lamputkin odottavat vielä paketeissaan. Mitähän me olemme koko viikon tehneet? Puutarhasuunnitelmia ainakin tein yhtenä iltana tuntikaupalla, niistä lisää myöhemmin.

Siis ajatelkaa, nämä ovat kaikki käsin virkattuja! Vanhimmat ovat melkein 100 vuotta vanhoja. Näitä sitä ennen vanhaa tehtiin.

Sitten listaa näistä toivotuista lamppukaupoista. Olen noista sisustusputiikeista netissä blogannut ennenkin, mutten nyt suoraan muista olivatko nämä kolme puotia siinä postauksessa. Eli se kirjaston lamppu on täältä Sateenkaarentaa.fi-puodista, eteisen pirparkakkulamput Talomaalla.fi-putiikista ja keittiön valaisin HomeAtHome.fi-kaupasta. Se lasikuistin pitsilamppu on siltä Tallinnanreissultamme, eli se ei ole netistä. Eli ei kun lamppuostoksille!

Tulispas jo viikonloppu, niin pääsisi rentoutumaan ja sisustamaan!

Advertisements
8 kommenttia leave one →
  1. tammikuu 28, 2011 11.30

    Voi miten sanoin kuvaamattoman kauniita nuo pitsit ovat! Kerrassaan ihania! Kiitos linkeistä! 🙂

  2. anoppi permalink
    tammikuu 29, 2011 8.03

    Jopa vain. Muistan kun sain näitä JOSKUS kääriä rullalle. Kädet oli tietysti pitänyt ensin pestä kynsiharjan kanssa puhtaaksi. Olivat kovia ja karheita ja kädet ei kuitenkaan aina puhtaat, mistä jäi heti ystävällisesti kiinni. (En ole vielä 100 vuotta vanha, vaan sukulaiset ahkeria käsityöihmisiä :))

  3. Kirsikka permalink*
    tammikuu 29, 2011 17.14

    Onnenhippuja, niin on:).

  4. Kirsikka permalink*
    tammikuu 29, 2011 17.16

    Anoppi, no sanos muuta. Itsekin kyllä vähän ihmettelin:). Mutta mummin meinas, että se et oo pitsi-ihminen ja muilla on näitä omasta takaa:). Mutta teen kyllä sullenkin tyynyn näistä:)!

  5. tammikuu 29, 2011 18.27

    Löysin Gotlannista todella sympaattisen lampputehtaan, jolla ei ole vielä omaa nettikauppaa. Ruotsista näitä ihanuuksia saa varmasti tilaamallakin! http://www.gotlandslampfabrik.se/index.php

  6. Kirsikka permalink*
    tammikuu 29, 2011 19.01

    Tornada, tosi söpöjä lamppuja! Toivottavasti hoksaavat avata nettikaupan:). Ja hienot nettisivutkin oli:)

  7. äippä permalink
    tammikuu 30, 2011 17.58

    Ihania pitsejä, ja tosi HIENOSSA!! laatikossa:)

  8. Kirsikka permalink*
    tammikuu 30, 2011 18.45

    Hehee äippä, sosialisoin Miehen joululahjan noille pitseilleni:).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: