Skip to content

Listoja ja muita asioita

tammikuu 17, 2011

Pikkusiskon kanssa eilen lärpätettiin taas sellaiset 1,5 tuntia puhelimessa (meiltä se sujuu), enemmänkin olisi mennyt, mutta minun piti päästä ruoanlaittoon. Hän meinasi, että kyllä täällä kovasti blogin perusteella tuntuu tapahtuvan, vaikka meistä itsestä tuntuu siltä, ettei tapahdu mitään. Se on nyt tämä listaprojektin keskellä eläminen niin rasittavaa, että tuntuu ettei etene.

Kattolistat ovat Hongan vakiomalli. En nyt ihan hirveästi näistä tykkää, mutta näin leveää ei ole kaupanhyllystä noin vain saatavilla. Ja teettäminen maksaisi varmasti maltaita... Hirsitaloonhan täytyy laittaa todella leveät listat, kun on ne painumavarat.

Siis kun nuo listat ovat vaatimattomasti 5 metriä pitkiä. Eli suomeksi ne eivät mahdu mihinkään huoneeseen (paitsi saliin), ovat siis käytävällä ja salissa ja tukkivat kulkuväylän pukeutumishuoneeseen, kylppäriin ja lasikuistille. Kun niiden listojen täytyy kuitenkin olla täällä sisällä kuivumassa, useita päiviä ennen asennusta. Ja täytyyhän ne maalatakin (tuossa salissa, mur) ennen kattoon ripustamista. Ja kun eihän niitä mahdu maalaamaan kuin muutaman kerrallaan, ja kun se tehdään vielä kahteen kertaan, niin hitaasti etenee. Mies parka, en minä häntä tässä arvostele. Hän kyllä tekee minkä ehtii ja jaksaa. Tämä vain turhauttaa, vaikken halua valittaa. Hienostihan tämä tässä tulee.

Ei tämä enää kauaa kestä. Uskoisin, että listat alkavat olla helmikuun lopussa jo todella hyvällä mallilla. Myös kaikki katot ovat valmiina, viikonloppuna miehet tekivät kaksi viimeistä (ne huoneet eivät vielä ole käytössä). Mahtavaa!

Ja sitten rakentamisesta pääasiaan, eli sisustamiseen.  Tänään tuotiin pari lipastoa, jotka tilasin pukeutumishuoneeseen. Toiset kaksi tulevat keskiviikkona. Avasimme myös ison peilin paketistaan ja asettelin näitä kalusteita paikoilleen. Voi jösses, mutta siitä pukeutumishuoneesta tulee hieno! Se on niin upea, etten tiedä miten päin olla. Minun mielestäni ainakin. Odottakaahan vain, varmaan parin viikon päästä on kuvauskunnossa.

Ja ammekin saapui tänään, putkimies tulee asentamaan spahan hanat ja systeemit keskiviikkona. Että sekin sieltä sitten valmistuu, päästään ”muuttamaan” vieraskylppäristä omaan spahan. Ja saan kaikki meikit ja korut sun muut tuolta pikkuvessasta omille paikoilleen. Jee.

Advertisements
2 kommenttia leave one →
  1. tammikuu 19, 2011 14.18

    ohoh, onpas teillä hommaa noiden listojen kanssa.
    Minusta hommanne etenee ihan huimasti ja kokoajan. Niin ihailtavaa! Meillä kun on ollut pientä joulupaussia :). Pianpian sitten spa kuvia tänne 🙂 Oottelen innolla!

    Meidän spa onmuuten täynnä niitä listoja :). Onneksi mahtuu sinne. Olisi kovin surkeaa jos joutuisi niiden ja lasten kanssa olemaan samassa tilassa aamusta iltaan. Nyt ne on vähän poissa silmistä, poissa mielestä…

  2. Kirsikka permalink*
    tammikuu 19, 2011 22.33

    T, sanos muuta. Ei noitten listojen kanssa ennen oo noin hankalaa ollut (kun ne ovat olleet puolet lyhyempia JA valmiiksi valkoisia; pitkien listojen maalaaminen muuten valmiissa kodissa on hiukan haastavaa). Kuulostaa varmaan tyhmältä valittaa listoista:). Mutta kun näkis tän kaaoksen…
    Juuh, kuvia laitan heti, kun huoneita valmistuu:). Lähellä ollaan jo, sieltä spasta puuttuu enää käsienpesuhana, vessanpöntön kansi ja valot.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: