Skip to content

Sisällä + 19 C

marraskuu 6, 2010

Tästä se alkaa sitten, talvilomaviikko. Tarkoitus on saada raksaa aikalaillakin eteenpäin tämän viikon aikana. Ja kyllähän me saammekin. Ongelmia tuottaa sähkömies, joka on ahneuksissaan ottanut niin paljon töitä, että kaikki hommat laahaa meillä perässä. Ei päästä lyömään kattoja, esimerkiksi, kun valoja ei ole vedetty. Mur. Täytyy vähän kovistella häntä huomenna, kun on tulossa hommiin.

Vastaava mestari tulee mittaamaan lattioiden kosteudet puolivälissä viikkoa, se vähän jännittää. Meikäläisen tavoite viikolle on maalata kaikki hirsineinät ja kahteen kertaan tietenkin ja jos muutaman katonkin saisi maalattua (siis kakkoskierros paneleihin) ja ihan kattoon asti ne oikein.

Lasikuisti sai toisen maalikerroksensa tänään. Oi, mitkä ihanat romukasat näkyvät maisemina ikkunoista.

Seuraavaksi tänne tulee katto, kunhan se sähkäri vaan repisi itsensä meidän raksalle. Ovista näkyy vilaus valmista terassia. Kaiteet vain puuttuvat.

 Viime tiistaina saatiin puhallusvilla välikattoon ja nyt on sisällä ruhtinaallisen lämmin, + 19 astetta. T-paita päällä saa huhkia ihan. Laatoittajakin aloitti hommansa vetämällä toiseen kylppäriin (seinään tietenkin vasta) vesieristeen. Ensi viikolla isketään käsittääkseni jo laattoja seinään. Spahan on valmistunut pari väliseinää tai suihkuseinä ja pieni seinäke ammeen ja pöntön väliin. Päätin nimittäin suunnitella sen span näin:

Suoraan edessä näkyy suihkutila. En halunnut lasista suihkuseinää, joten se muurattiin ja sitten se laatoitetaan. Suihkun vasemmalle puolelle tulee puusepän tekemä 180 cm kaluste, ja siihen tietenkin allas ja hana.

Tähän etualalla näkyvään koloon tulee pönttö, ja sen oikealle pideämpään koloon amme. Ammeen hana tulee tuohon matalaan väliseinään, eli vesi ammeeseen tulee sen päästä.

Ihana äippäliini tuli taas viikonlopuksi talkoilemaan ja maalasi kattopaneleiden ykköskierrosta. Sekä äiti, Mies että muurari jäivät vielä raksalle, kun lähdin. Olin niin poikki, että pensseli tippui kädestä. Mutta tässä on mahtavasti viikko aikaa! Täytyy välillä levätäkin, että jaksaa.

Miehen päivän urakka oli keittiön hirsipaneleiden kiinnitys. Ihan kun meikäläisellä ei sitä maalaamista muutenkin jo riittäisi... Ei vaan, keittiöstä tulee upea!

Hain muuten eilen postista aikas kivan paketin. Siellä oli mm. eteisen valot, ja ne olivat IHANAT. Odottakaas, kun näette ne katossa. Niissä on oikein sellainen vanhanaikainen kangaspäällysteinen sähköjohto ja näyttävät vähän piparkakulta, heh.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: