Skip to content

Hongan asiakapalvelusta, hei!

marraskuu 4, 2010

Kyllähän se on selvää, että kun rakennetaan, kaikki asiat eivät suju putkeen. Se on selvä. Ja aina on pieniä puutteita toimituksessa (meiltä puuttuivat esimerkiksi väliseinien ylä- ja alajuoksut, palovilla piippujen ympärille ja ne kuuluisat lähetyslistat), mutta sekin on ihan ok. Kuuluu asiaan. Varsinkin kun olemme aina saaneet Hongalta (tosin usein kohtuuttoman pitkän soittorupeaman jälkeen, sillä siellähän asiakaspalvelu ei KOSKAAN vastaa) ostoluvan heidän piikkiinsä omaan rautakauppaamme.

Mutta se ei ole ok, että reklamaatioita ei hoideta kohtuullisessa ajassa tai  että ne hoidetaan huonosti. Nyt seuraa pisin valituspostaus tämän blogin historiassa. Meille Honka toimitti väärät ovi- ja ikkunahelat sekä ovitoimituksessa puolet väliovista oli vääränlaisia. Luonnollisesti asiasta reklomoin asiallisesti Honka-myyjällemme. Ja luonnollisesti hänellä meni päiviä vastata viestiini, mutta sekin on vielä ok. Mutta sitten karkasikin mopo käsistä.

Viesti, minkä Hongalta saimme, oli sen suuntainen, että asia ei ole vielä selvinnyt, eli että eivät tiedä kenen vika heillä väärä ovitoimitus on. Haloo! Meitä ei kiinnosta se, kuka ovitilauksen on mokannut, vaan päivämäärä, jolloin oikeat ovet toimitetaan tontillemme. Aikaa kului, ja saimmekin viestin, että oikeat ovet ehkä toimitetaan meille. Kovasti koitin tiedustella, että koskakohan. Ei vastausta.

Kunnes vihdoin tänä aamuna heillä on päätytty tarttua toimeen, reklamaatiosta  on muistaakseni ainakin kolme viikkoa. Aamulla puhelimeni soi. ”Hongan asiakaspalvelusta, hei! Minut on nyt laitettu tätä teidän asiaanne hoitamaan.” Erinomainen aloitus, sinua ei siis pätkääkään kiinnosta meidän ovemme. Hienoa. ”Mitä ovia sieltä nyt sitten puuttuu?” Hohhoijaa. Ihan kuin en olisi asiaa hyvin selkeästi reklamaatiosähköpostiin kirjoittanut. Ja siinä sitten tavasimme uudelleen puutteet. Sitten tämä asiakaspalvelun kukkanen toteaa, että tämä on vähän kurjaa, kun he joutuvat tässä ovien maksumieheksi. No shit, Sherlock?! Tehän tämän asian olette mokanneetkin. Et kai sinä tosissasi kuvittele, että ME maksamme ne väärin toimitetut ovet? 

Myöhemmin päivällä sain vahvistusmeilin, että nämä ja nämä ovet nyt sitten toimitetaan meille. Vahvistuksesta puuttui edelleen yhdet pariovet. Huoh. No mutta, se tuli kai vihdoin selväksi. He toimittavat meille uudet viisi kappaletta pariovia, jotka siis olivat vääränlaisia.

Mutta eihän tämä farssi vielä tähän päättynyt. Toimituksesta nimittäin puuttui väärien pariovien lisäksi yksi tavallinen 90 cm väliovi. Siis suomeksi niitä ovia oli yksi liian vähän pohjapiirustukseen piirrettyihin ja nyttemmin myös jo rakennettuihin oviaukkoihin nähden. Sieltähän sitten sama asiakaspalveluihminen soittaa, että ovitoimittaja väittää toimittaneensa meille oikean määrän näitä 90 cm väliovia. Ja minä sanon, että neljään kertaan on laskettu, yksi puuttuu. Ja tervetuloa vaikka tarkistamaan.

Sitten tulee sähköposti, jossa on lisäkseni vastaanottajana ovifirman (meillähän ei ole sen kanssa mitään tekemistä, on Hongan alihankkija) edustaja. Ja Hongan ihminen kirjoittaa, että asiakas (eli minä) väittää, että sieltä ihan oikeasti puuttuu yksi väliovi. Siis mitä? Että epäileekö ne tosissaan, että meillä on aikaa ja tarvetta valehdella yhdestä väliovesta? Ovifirman edustaja sitten vastaa kysymykseeni, että montako ovea he kuvittelevat meille toimittaneensa, 12 ovea. Mutta kun siellä on 10 ovea.

Mies tarkisti ovien määrän jälleen kerran, ja kyllä, edelleen niitä tavallisia 90 cm väliovia on vain 10, vaikka 11 pitäisi (ja ovifirman mukaan 12 on toimitettu). Laitoin takaisin jo kohtuullisen tulikivenkatkuisen meilin ja kirjoitin, että tämä olkoon viimeinen viestini asiasta ja ne ovet nyt vain toimitetaan meille. Piste. Otin Honka-myyjämme cc:ksi meiliin, ja hän sentään tajusi siihen pahoittelevasti vastata. Jo oli aikakin. Siis pahoitella. Ja jos sitten vaikka toimitettaisiin ne puuttuvat/väärin toimitetut väliovet. Ja ovihelat. Ja ikkunahelat.

Asia kun ei edes ole mitenkään iso. Väärät ovet, so what. Niillä ei ole vielä minkään valtakunnan kiire.  Toimittakaa oikeat, kaikki on hyvin. Mutta ei, kun pitää viikkotolkulla asiakasta pompottaa ympäriinsä ja pistää kolmelle ihmiselle asiaansa selittämään useaan kertaan vielä, niin palaa siinä pinna jo rauhallisemmaltakin ihmiseltä (minä siis en kyllä ole niitä rauhallisimpia). Näin saa alunperin mitättömästä pikkuasiasta julkisen valituksen blogiin. Ja kiukustunutta pihinää ja puhinaa työkavereille. Ja sukulaisille. Ei muuta tällä kertaa, hommat pulkassa raksalla muuten.

Mainokset
10 kommenttia leave one →
  1. marraskuu 5, 2010 8.07

    Voi kurjuus. Tuommoiset asiat tosiaan saavat veren kiehahtamaan, en yhtään ihmettele. Välillä sitä latelee tiukkaa tekstiä jo paljon pienemmästäkin. Noh, toivottavasti ovet nyt tulevat perille oikeassa määrässä ja oikeanlaisina.

  2. JohannaH permalink
    marraskuu 5, 2010 8.35

    Toivottavasti oikeat ovet ilmestyvät nyt paikan päälle!

    Ihme meininkiä noilla rakennusfirmoilla, kun välillä saa aivan mitättömyykistä tapella. Meillä ei vielä ole väliovia tilattu paikanpäälle, mutta saapi nähdä, miten Jukka-talojen homma tässä tilanteessa hoituu.

  3. Siskon miäs permalink
    marraskuu 5, 2010 13.27

    Todellä säälittävää toimintaa Hongalta. Näinä päivinä, jolloin hinta ei ole enää kilpailuvaltti, luulisi tällaisten firmojen kuin Hongan tietävän, miten asiakasta palvellaan. Näköjään heitä ei asiakas voisi vähempää kiinnostaa, kun tavara on toimitettu ja rahat saatu. Surkeaa!!

    Olit kyllä niin hyvin kirjoittanut tuon, että mullakin meinas leikata kiinni tuota lukiessa ja mä nyt väittäisin olevan sieltä rauhallisemmasta päästä ihmisolentoja. Pystyin aistimaan sen kiukun ja turhuuden, joka tollasista tapauksista viriää.

    Tsemppiä kaikesta huolimatta raksalle. Näitä on kiva muistella sitten, kun ovet ovat paikallaan ja talo muiltakin osin valmis. 🙂

    By the way, ihan vaan tiedoksi, että meikäläinen hyppää tänään !!KAIVURIN PUIKKOIHIN!! ja alkaa kaivaa taloyhtiön pihaa uuteen uskoon. Nih, että silleen! Katotaan vieläkö illalla kulkee likavedet oikeeseen suuntaan, kun pääsen puhkomaan pihamaata sieltä ja täältä.

    ;Siskon miäs

  4. marraskuu 5, 2010 14.13

    Voi että mitä pompottelua. Niin turhaa ajanhukkaa. Tiedän tunteen :).
    Meillä Kannustalon miehet asensivat katolla yhden kohdan väärin ja kun siitä reklamoimme oli vastaus että aivan, teidän kuuluu nyt vaan repiä se irti ja laittaa se oikein. NIINPÄ. Toisaalta joihinkin pienempii juttuihin saimme ihan asiallista palautetta ja korvauksia. Mutta tuo katto on ollut kaikinpuolin se haasteellisin meillä…
    Tsemppiä sinne ja toivotaan ettei mitään pahempia köömmejä satu Hongalta, sillä ainakin itselläni se raivon määrä jotenkin kasvaa seuraavan kämmin kohdalla aina vaan kovemmaksi :)).

  5. Kirsikka permalink*
    marraskuu 5, 2010 21.58

    Männikön emäntä, eiköhän tule. Sen verran kiukkuisen meilin lopuksi laitoin, että nyt tapahtuu. 🙂

  6. Kirsikka permalink*
    marraskuu 5, 2010 21.59

    JohannaH, joo, ja kun ne mokat ei välttämättä ole niin isoja. Mutta kun niistä tehdään isoja, kun ei hoideta reklamaatioita asiallisesti. Mur. Toivottavasti te olette se yksi tilastopoikkeus, joille kaikki menee putkeen:).

  7. Kirsikka permalink*
    marraskuu 5, 2010 22.04

    Siskon miäs, ai kaivurin puikkoihin! Wau! Taitaa olla yksi aika onnellinen mies ulkohommissa tänä viikonloppuna:). Kerrohan sitten miten meni, laita kännyllä vaikka kuvia:).

    Kuulin vielä siltä ovifirmalta, kun nekin jo soittelivat mulle, että niilläkin menee hermot Hongan toimintaan. He olivat siis toimittaneet oikeat ovet, eli ne mitä Honka oli tilannut. Mutta kun Honka oli tilannut väärät ovet alunperin. Huoh. Jos jollain olisi tämä projekti hallussa ja meidän toiveet ylhäällä. Kuinka vaikeaa se voi olla?

  8. Kirsikka permalink*
    marraskuu 5, 2010 22.08

    T, niin teillähän vaihtui ne kattomiehetkin kertaalleen. Kylläpä se on tosiaan murheenkryyni! Kyllä tämä tästä, lähinnä enää naurattaa. Ja se vasta naurattaa, että tänään sain taas Hongalta sähköpostin. Talomme suunnitellut pääarkkitehti heiltä suositteli meille tiettyjä heloja oviin, joihin itsekin tykästyin, ja päätimme ottaa ne. No, nehän siis toimitettiin väärän värisinä. Mutta nyt kävi siitä tuoreesta meilistä ilmi, etteivät kyseiset helat edes käy niihin meidän oviin. Hohhoh. Voisiko joku kertoa tämän sille Hongan pääarkkitehdille? Onneksi saadaan samantapaiset ja nyt siis hopeisena.

  9. marraskuu 8, 2010 9.24

    Argh, toi on niin turhaa vääntöö!!! Miks eivät vaan voi myöntää, että moka on tapahtunut ja ovet vaihdetaan pikimmiten?? Ja kehtaavat vielä väittää, että te ette osaa laskea ovia. No huh! Tollanen vie niin energiaa turhaan… No, toivottavasti uudet ovet tulee pikimmiten ja pääsette tuostakin vaivasta!

  10. Kirsikka permalink*
    marraskuu 8, 2010 22.04

    Niinpä Johanna! Ja lopputulos on kuitenkin sama: joutuvat ovet vaihtamaan:).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: