Skip to content

Paikkakunnan Suurin Palapeli

elokuu 8, 2010

Niin, hiekkalaatikko on nyt muuttunut styroksipalapeliksi. Aikamoista sumplimista on noiden styroksien asentaminen. Reunoilla pitää aina leikata palat sopivan kokoisiksi ja kaikki mahdolliset piippujen kohdat ja putkien aukot leikata ja sorvata kohdilleen. Ja kun styroksia tulee kaksi kerrosta, saumat eivät saa olla päällekäin, siinäkin on oma taiteilunsa. No, se onkin pikkujuttu sen rinnalla, kun muurattavien märkätilojen seinien alle tulee laatanvahvistus. Styroksien pitää niissä kohdin olla 10 senttiä alempana ja aseteltu tietyllä tavalla. Siinä saa menemään tuntikaupalla aikaa.

Helpoin pääty talosta laitettuna.

Ihan hyvin se sujui, mutta ilman pientä apua loppumeterillä ei oltaisi kyllä selvitty. Hyvässä vauhdissa oltiinkin ja pimeän tuloon olisi ollut vielä puoliltoista tuntia. Mutta hirvittävä ukkosmyräkkä pysäytti työt, ja kotiinhan sieltä oli lähdettävä. Enpä ole koskaan elämässäni kokenut tuollaista ukkosta. Ukkosrintama lähestyi todella tummana ja uhkaavana. Juoksimme autoon suojaan sateelta ja katseltiin kun tuuli tuiversi. Kauhea huoli oli siitä, että styroksit pysyisivät paikallaan ja kahden päivän urakka ei menisi hukkaan. Irtopaloja siellä lenteli ympäriinsä, mutta aika tiiviisti olin ne asetellut, kun ainakaan siinä myräkässä eivät irronneet. Kaipa ne siis kestävät, ei siellä varmaan enää tulee, sataa vain. Huh. Kun eihän niitä ehditty peittää millään painavalla, kun puoli minuuttia oli aikaa juosta autoon.

Puu oli kaatunut tielle, onneksi oli vielä se vanha tie käytössä. Nyt vaan peukut pystyyn, että aamulla ei ole suurempia tuhoja. Putkarin ja sähkärin tuloa täytyy kyllä siirtää iltapäivään, että saadaan loput styroksit paikoilleen.

Kaikki irtopalaset lentelivät ukkosmyräkässä ympäriinsä. Toivottavasti tuhot jäivät siihen!

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: