Skip to content

Paikkakunnan Suurin Hiekkalaatikko

elokuu 4, 2010

Taitaa olla meidän tontilla, tällä hetkellä.

Kohtuullisen kokoinen heikkalaatikko.

Täyttö on siis saatu valmiiksi, jo eilen itse asiassa. Tänään on asennettu putkia ja viimeistelty sokkelin muurausta ja muurattu terassien pilarit. Mies oli raksalla eilen yksin apupoikana ja minä keräsin ja säilöin loput marjat. Tänään ollaan hikoiltu siellä molemmat. Putkimiehen kanssa aloiteltiin aamulla kahdeksalta, ja aikamoinen putkimies onkin. Hän ilmoitti heti kättelyssä, että on sen verran suuri herra, ettei nuo lapiohommat oikein maistu. Jotenkin kävi mielessä, että onkohan siinä mennyt ammatinvalinta ihan putkeen… No, siinä sitten raavas mies aina osoitteli minulle, että mistä kaivetaan, ja minähän kaivoin. Ja hän siis asensi putkia, piste. Kyllä pistää vieläkin naurattamaan. Ja huomenna jatketaan. Mutta ainakin tulee ne putket laitettua. Sittenkin onkin edessä hiekan tasoitus (törkeä homma, jo vähän kokeilin tänään, hoh) ja styroksien laitto. Sähkömies tuleekin jo maanantaina.

Putkien asennus on jo hyvässä vaiheessa, ei jäänyt kuin pieni pätkä huomiselle.

Parhaimmillaan tänään raksalla oli viisi miestä (ja yksi nainen) hommissa: kaivinkonemies, kaksi muuraria, putkimies, Mies ja minä. Hommat siis etenee, vaikka kovaa työtä onkin. Ihania uutisia on kerrottavana myös nykyisen talon kohtalosta, talokaupat nimittäin lyötiin lukkoon tänään. Hyväksyimme mukavan pariskunnan tarjouksen, ja mielestäni he sopivat taloomme aivan loistavasti. Ihanan talon saavat. Hieman tuli myös haikea olo. Mietin, että miksihän tämä pitikään myydä? No, halusimme lisää tilaa ja vähän muutakin, joten jostain pitää luopua saadakseen jotain muuta tilalle. Oikein onnellinen olen heidän puolestaan, uskon, että viihtyvät. Ja mikä parasta, saamme asua tässä marraskuun loppuun, joten toiveissa olisi päästä muuttamaan suoraan uuteen kotiin ilman väliasuntoa. Todella mahtavaa!

Nyt pitääkin tehdä vielä vähän suunnittelutyötä. Amme nimittäin pitää valita, sillä putkimies haluaa tietää jo nyt ammeen täsmälliset mitat. Edelleen pihaa pitää vähän suunnitella, tuttumme kun tulee raivaushommiin maanantaina. Lisäksi meille on tarjottu suloista vanhaa aittaa, ja haluan ennen ostopäätöstä miettiä vielä kokonaisuutta, eli sopiiko aitta sitten muiden ulkorakennusten kanssa. Vaikeaa on päättää, kun niin kauniita piharakennuksia on tarjolla.

Mainokset
4 kommenttia leave one →
  1. Äippä permalink
    elokuu 4, 2010 19.12

    Onnea vaan talon myynnistä! Tosi hyvä homma:D. Ja kyllä tuli mieleen omat rakennus/remontti puuhat aikanaan. Näitä kuninkaita on näköjään edelleen, jotka eivät tee muuta kuin katsovat itselleen sopivaksi. No, joillakin on varaa:).

  2. Kirsikka permalink*
    elokuu 4, 2010 22.02

    😀

  3. Mugabe permalink
    elokuu 5, 2010 8.51

    Hieno juttu talokauppa!

  4. Kirsikka permalink*
    elokuu 5, 2010 22.15

    Jes, niin on! Se kyllä säästää nyt aikaa, kun ei tarvi siitä enää huolehtia. Nähhään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: