Skip to content

Maalari maalasi taloa, punaista ja valkoista

huhtikuu 1, 2010

Aina sitä oppii jotain uutta. Nyt olen oppinut peräti kaksi uutta asiaa. 1. Rakennuslupahakemuksessa tulee määrittää talon väri hyvin, hyvin tarkkaan, ihan värikoodeineen päivineen. 2. Punamultaa on useita eri värisävyjä aina keltaisesta ruskeaan.

Tämä tieto tuli minulle yllätyksenä, viittaan siis nyt kohtaan yksi. Rakennuslupaan ei tosiaan riitä talon väriksi esimerkiksi ”punainen”, ehei. Siihen pitää määritellä punaisen sävy tarkkaan, osa kunnista vaatii jopa värimallin. Niinpä meille tuli nyt aika hoppu päättää talon väri. Tavallaan päätös oli jo tehty: punainen. Mutta minkä sävyinen punainen? Harkitsin kyllä täysvalkoistakin taloa, mutta päätin lopulta olla ehdottamatta sitä Miehelle. Täysvalkoinen sopii ihanasti huviloihin ja hieman pienempiin taloihin, mutta ehkä tällainen iso maalaistalo vaatii vähän väriä.

Toinen väri, mitä harkitsin vakavasti, on sellainen savunharmaa. Niitä näkee nyt paljon, ja esimerkiksi Kannustalon upeat Long Island -talot kuisteineen ja pylväineen ovat usein sen värisiä. Myös isäni kannattaa tätä väriä. Mutta Mies ei siitä ajatuksesta innostu, joten menemme sitten punaisella. Mikä ei ole huono asia ollenkaan! Se oli haaveeni alunperinkin. Mutta se sävy?

Perinteistä punamultaa (hieman oranssiin tai terrakottaan vivahtava) en voi sietää. Nykyinen talomme oli punamullan värinen, ja ei todellakaan ole enää. Tiedoksi muuten, että yleinen käsitys siitä, että perintenteisen punamullan päälle ei voi maalata muuta, ei pidä paikkaansa. Uulan petroolimaali sopii maalattavaksi myös punamullan päälle. Niinpä nykyisestä talostamme tuli tummanruskea, mikä sopiikin paremmin torpan henkeen.

Mutta takaisin uuden talon punaiseen väriin. Katselin Uulan sävymaailmoja, ja petroolimaaleista ainoa harkinnan arvoinen on sävy puolukka. Olen nähnyt yhden ison talon maalattuna tällä sävyllä, vanha koulu itse asiassa, ja se oli upea.

Sitten löysin yllätyksekseni keittomaalien sävykartan, viittaan siis nyt kohtaan kaksi. Punamultaahan saa vaikka minkä sävyisenä, ei ole pakko ottaa sitä kauheaa, perinteistä. Punamultaa saa jopa keltaisena (ei sovi meille, mutta mielenkiintoinen tieto), eli perinteinen keltamulta. Siksi siis kaikki vanhat maalaistalot ovat varmaan punaisia ja ulkorakennukset tai ovet keltaisia. Värit on saatu keittämällä. Joka tapauksessa silmäni iskeityivät falunpunaiseen punamultaan. Esittelin sävyn Miehelle, ja hän oli siitä innoissaan. Purjehtijana hän tiesi kyseisen sävyn olevan perinteinen punamultasävy saaristossa ja länsirannikolla. Eli tämä olisi nyt todennäköisesti tulevan talomme väri, joskin mietimme sitä vielä pääsiäisen yli. Ikkunanpielet ja nurkkalaudat tulevat vitivalkoisella, tietty.

Nykyinen talo oli ennen punainen, nyt tummanruskea.

Advertisements
6 kommenttia leave one →
  1. huhtikuu 2, 2010 16.03

    heippa,
    teille on tulossa niin ihana talo. Ihailin sitä jo aiemmin, mutten muistanut jättää kommenttia :).

    Pohtimasi värit olisi varmaankin kaikki sopineet, mutta tuo punainen on kyllä ihana.Ja sopii minusta täydellisesti. Olen huomannut vähän kaikkien värien kanssa uusia juttuja nyt raksaprojektin myötä :). Kuten esimerkiksi sen että se täysin harmaalta näyttävä pikkuinen värimalli näyttää isona pintana vaalean siniseltä (meidänkin Rauhalan väri). Värit ovat ihmeellisiä 🙂

  2. Kirsikka permalink*
    huhtikuu 2, 2010 18.10

    Kiitos! Samaa mieltä, punainen sopii tämän talon henkeen parhaiten. Sävy vaan tosiaan vielä mietityttää. Kuten kirjoititkin, väri voi sitten isolla pinnalla olla jotain ihan muuta…

  3. huhtikuu 3, 2010 9.32

    Hei! Olipas taas kiva löytää uusi rakennusblogi. 🙂

    Teille on ilmeisesti tulossa aikalailla saman värinen talo kuin meillekin! Punamultaa olemme mekin pohtineet, mutta täysin perinteisen punaista en halua. Juurikin tuollainen ”rusahtava” eli ruskeaan päin menevä väri olisi ihana. Ja käy hyvin mäntyisen metsän kanssa yhteen, jota meidän takapihalta löytyy. 🙂

    Tervetuloa seuraamaan meidän projektia myös!

  4. Kirsikka permalink*
    huhtikuu 3, 2010 11.54

    Kyllähän sellainen rusehtava tai viininpunaiseen menevä sopii suomalaiseen maisemaan, samaa mieltä. Kiitos, kiitos, tulenhan minä!

  5. pauliina permalink
    Touko 18, 2011 20.14

    Moikka! Eksyin blogiisi kaverin vinkistä! Mekin rakennamme hongan hirsitaloa ja tyylinä tismalleen sama kuin teillä. Tosin meidän talo on hippusen pienempi;). Ymmärsinkö oikein että aijotte käsitellä hirren punamullalla? Meille on sanottu ettei punamulta pysy höylätyssä hirressä (jos siis teillä on ulkoseinät höylättyä hirttä???)

  6. Kirsikka permalink*
    Touko 20, 2011 18.32

    Pauliina, punamullalla laitetaan kyllä. Tulevana viikonloppuna ekan kerran itse asiassa:). Sen pitäisi pysyä, kun antaa kaksi vuotta karheentua. Tai sitten tekee niin kuin me, että antaa karheentua vuoden, laittaa maalin ja homeeneston sekoituksen ja vuoden päästä vielä maalin. Kirjoitankin tästä juuri tänään:). Ja viikonlopun jälkeen sitten maalausuutisia:).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: